Afrikassa ollaan! Sydän sykkii ympäröivän kaupungin tahtiin ja yritän muuntautua mahdollisimman huomaamattomaksi. Huomaan sen olevan täysin mahdotonta. Kartalta löytämäni Nairobi-täplä avautuu auton ikkunasta jättiläismäisenä ihmisten kokoontumisajona ja minusta tuntuu, että olen ainoa valkoihoinen. Katujen kulmat ja pientareet ovat muovautuneet uraisiksi kävelyteiksi miljardien askeleiden kuluttamana. Ihmisiä on oikeasti joka paikassa. Tunnen saapuvani turvaan, kun pääsemme suomalaisen lähettiperheen kotipihalle. Suomeksi esitetty tervehdys kättelyineen on kuin häivähdys taakse jääneestä. Iltapäivällä sydän taas sykkii, tällä kertaa Afrikan kauniin luonnon tahtiin. Vuosia sitten, junan keksimisen yhteydessä, aprikointia aiheutti uuden junan suuri nopeus. Miten ihminen voi kestää yli 80 kilometrin tuntinopeutta? Itse lensin päivässä tänne päiväntasaajalle ja nyt rapsuttelen gepardia leuan alta. Yhtäläistä kotimaahan ovat hurisevan turkin keltaiset vivahteet ja koivun syksyiset sävyt. Miten ihminen voi tätä kestää?
